Räty, 21, ehti pelata tällä kaudella Vancouverissa kolme runkosarjaottelua (0+1). New York Islanders varasi Rädyn toisella kierroksella (52. varausvuoro) vuoden 2021 NHL Draftissa. Nuori ...
Barcelona oli valmis maksamaan Williamsin sopimuksessa olleen noin 60 miljoonan euron ulosostopykälän. Relevon saamien tietojen mukaan Williams ehti jo sanoa Barcelonalle siirtyvänsä seuraan. Relevon ...
Andrés Iniesta ilmoitti viime viikolla lopettaneensa mittavan pelaajauransa. Iniesta pelasi uransa viimeisen vuoden Arabiemiraateissa. Espanjalaislegenda muistetaan parhaiten Barcelonasta. Iniesta ...
Kjaer siirtyi SaiPaan täksi kaudeksi yksivuotisella sopimuksella. Tanskan maajoukkuemies ehti pelaamaan lappeenrantalaisten riveissä kymmenen ottelua tehoin 0+2. – Erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä ...
Video: Juha Tapani Niemelä / Yle Nuutti Ruokangas 18.10. 9:05 Kuuntele juttu 3:19 Kalajoella sunnuntai-iltana palanut ravintola ehti olla auki vain viikon ennen tulipaloa. Lissun Barin Kalajoen ...
Rekrytointi lähtee käyntiin saman tien”, seuran puheenjohtaja Kirsi Heittokangas sanoo. Pulkkinen aloitti UiTan toiminnanjohtajana toukokuun alussa, eli hän ehti olla tehtävässään alle puoli vuotta.
Vaikeaakin ehti olla, mutta Lukko juhli lopulta voittoa Lukko sai vieraakseen JYPin. Seurasimme illan tapahtumia tässä artikkelissa.
Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään ...